Verbatrin






Takana on nyt kahden kuukauden hiljaiselo - hevosten kisakalenterit päivitetään kuntoon heinäkuun aikana! Pahoitteluni sähköpostin toimimattomuudesta, nyt sen pitäisi taas toimia!

//C.

Tervetuloa Verbatriniin, yskänlääkevalmisteelta kuulostavalle virtuaalitallille.

Verbatrin on perustettu maaliskuussa 2010, kun paluuni virtuaalimaailmaan vahvistui, ja hevoslaumani kasvoi. Täysihoito toisten yksityistallilla kuulosti aluksi hyvältä idealta, mutta kolmen hevosen omistajana tallivuokrista syntynyt kuukausittainen lasku alkoi olla jo sitä luokkaa, että päätin sopivan tilaisuuden tullessa perustaa oman pientallin.

Ja tässä sitä nyt ollaan, laajennettu talli täynnä toinen toistaan hienompia vaativan tason koulu- ja estehevosia. Kilparatojen lisäksi hevoset pääsevät siirtämään geenejään myös eteenpäin. Vee-liite hevosen nimessä kertoo, että se on meiltä lähtöisin. Kasvatusroduiksimme olemme valikoineet holsteinit, trakehnerit sekä suomalaiset puoliveriset. Uusimpana projektina on tulossa myös virtuaalisten oldenburgien kannan vahvistaminen muutamalla tallin omalla kantatammalla.

Tervetuloa siis tutustumaan talliin ja sen toimintaan. Kaikki yhteydenotot, kysymykset ja palautteet voi lähettää minulle sähköpostitse allaolevaan osoitteeseen. Muista vilkaista kasvattilistamme, sieltä voi löytyä juuri sinulle passeli kumppani kisakentille!

Kesää odotellen, Cyprial (=Maija S.) VRL-00147, KGR
[email protected]

Viimeisin  perusteellisempi päivitys  3. toukokuuta 2011